
| Useimpien pikkutyttöjen tapaan
ihailin aina hevosia ja haaveilin ratsastuksesta. Äidilläni ei kuitenkaan ollut mahdollisuuksia toteuttaa
haavettani ennen kuin murrosikäisenä pääsin yhdelle ratsastusleirille. Mutta siihenpä hevosharrastukseni
sitten tyssäsikin. Uudelleen pääsin tekemisiin hevosten kanssa, joskin etäisesti, kun niitä alkoi pikkuhiljaa siunaantua veljeni perheeseen (muistaakseni noin neljä kappaletta tällä hetkellä). Vein myös pikkupoikaani turkulaiselle tallille ratsastamaan shetlanninponeilla. Jollakin tällaisella kerralla rohkenin aivan viattomasti kysyä tallin työntekijältä, voisinko minäkin joskus kokeilla ratsastamista. Sisuni valahti kuitenkin polviin saamastani palautteesta! Nuori tyttö katsoi minua hyvin hitaasti alta kulmain ja sanoi viimein pitkähkön tauon jälkeen: ”Niin, voisihan sitä ehkä vanhempanakin kokeilla...” Tämän jälkeen tajusin, että ainoa todellinen mahdollisuuteni päästä ratsastamaan olisi ostaa kallis matka Islantiin ja osallistua pienehkölle hevossafarille – sinne otetaan maksavat asiakkaat laidasta laitaan! Ollessani Islannissa vuonna 2000 olinkin jo osallistumassa, mutta raju myrsky kyseisenä päivänä sotki suunnitelmat. Tästä Islannin-haaveestani en ole toki vieläkään luopunut. Olen kuitenkin löytänyt lähistöltä vielä parempaa, eli Centered Riding-opetusta tarjoavan tallin, jonne varttuneempikin väki toivotetaan tervetulleeksi. Omasta pyynnöstäni saan aluksi mahdollisimman perusteellisesti tutustua hevosen sielunelämään. Minulla ei ole kiirettä selkään, ennen kuin olen harjoitellut tämän ison ja ihanan eläimen kanssa kommunikointia maasta käsin mm. picaderossa käyttäen hevoselle ainoaa oikeaa kieltä eli kehonkieltä. Aiheeseen tutustuminen on ollut minulle elämys. On vaikea käsittää, kuinka hevonen reagoi ihmisen mielentilaan sekä niin pieniin eleisiin, ettei niitä itse edes tiedosta tekevänsä. Tästä syystä hevosen sanotaan olevan ihmisen peili. Vieläkin suurempi elämys on ollut opiskelu rakkaan ystäväni irlannincob Billy Boyn avustuksella. Tällä nyt 11-vuotiaalla, Englannissa 8-vuotiaaksi asti niityllä laumassa eläneellä ruunalla on kerrassaan ihastuttava, vahva johtajahevosen persoonallisuus. |
| Linkkejä Hevonkeidas erityistalli, Askainen Tuire Kaimio Centered Riding Suomessa Centered Riding International Klaus Ferdinand Hempfling Internet-keskusteluryhmiä: Hevostaito-Yahoogroup, suomeksi Kirjoja: Tuire Kaimio - Minna Tallberg: Hevosen Kanssa Klaus Fredinand Hempfling: Dancing With Horses (Myös ruotsiksi: Dansa Med Hästar) Tom Dorrance: True Unity Bill Dorrance: True Horsemanship Through Feel Lehtiä: Hevospolku |